Suhdekeskeisyys tulevaisuuden koulutuksen ytimeksi

Juha Parkkinen

Suomen koulutusjärjestelmän pitkän aikajänteen kehittäminen edellyttää syvällistä ymmärrystä vallitsevasta ajasta, sen arvolähtökohdista ja vaikutuksista lasten ja nuorten oppimiseen ja ihmisenä kasvuun. Jälkimodernin ajan yksilökeskeisyyttä ja arvosubjektivismia korostava olemus on luonut kulttuurin, joka on pluralistinen. Pluralismi ilmenee eettisten järjestelmien, arvojen, todellisuuden hahmottamistapojen moninaisuutena ja sirpaloitumisena. Lapset ja nuoret kohtaavat hyvin erilaisia ja ristiriitaisia arvoja ja uskomuksia hyvästä elämästä ja siitä, mitä on olla hyvä ihminen. Samanaikaisesti maailmasuhteen ja identiteetin rakentamisesta on tullut yksilön tehtävä.

Pluralismi ja yksilökeskeisyyttä ylikorostava kulttuuri tuottaa suuria haasteita identiteetin ja itsetunnon rakentumiselle, oman ainutlaatuisuuden ja lahjakkuuden tunnistamiselle ja kehittymiselle. Koulutuspolun aikana suuri osa lasten ja nuorten potentiaalista jää huomioon ottamatta ja kehittymättä, oppimiserot kasvavat ja liian moni syrjäytyy.

Uuden koulutuskulttuurin ja koulutuspolitiikan tarpeesta

Uudelle koulutuspolitiikalle ja -kulttuurille on suuri tarve. On mahdollista luoda koulutuskulttuuri, jossa lapsista ja nuorista kasvaa identiteetiltään eheämpiä, itseensä ja toisiin ihmisiin vastuullisesti suhtautuvia sivistyneitä ihmisiä. Koulutuspolku voidaan rakentaa johdonmukaiseksi vahvistamaan jokaisen lapsen ja nuoren jakamatonta ihmisarvoa, holistista ihmiskuvaa, merkityksellistä yhteisöllistä elämää, yksilöllistä lahjakkuutta ja geneerisiä taitoja. Tämä on radikaali käänne verrattuna nykyiseen koulutuskulttuurin, joka painottaa suorittamista, oppiaineita ja tietämistä. Uudessa koulutuskulttuurissa jokaisen lapsen ja nuoren koko persoona ja koko elämä on oppimisen ja kasvun keskiössä ja oppiaineet rikkaine sisältöineen kehyksiä tämän kokonaisvaltaisen kasvun edistämisessä.

”Uuden koulutuskulttuurin ydinkäsite on suhde. Syvällinen oppiminen ja eheä identiteetti rakentuvat suhteissa.”

Uuden koulutuskulttuurin ydinkäsite on suhde. Syvällinen oppiminen ja eheä identiteetti rakentuvat suhteissa. Suhteita vahvistamalla synnytetään yhteisöllisyyttä, joka korjaa yksilökeskeisyyden ylikorostamisen ja arvoliberalismin tuottamia vahinkoja. Aidoissa suhteissa lasten ja nuorten lahjakkuuden eri muodot tulevat esiin ja metataidot kehittyvät. Suhde-keskeisyys viittaa teoreettisesti dialogifilosofiaan ja -pedagogiikkaan. Sen ytimessä on uskomus jakamattomasta ihmisarvosta ja sen mukaisesta yhteisöllisyydestä, arvostuksen ja luottamuksen toisiaan ruokkivan kehän synnyttämisestä yhteisöön (pienryhmä, luokka, koko kouluyhteisö). Arvostetuksi tuleminen synnyttää luottamusta ja luottamus arvostuksen tunnetta. Molemmat johtavat vapauteen, kokemukseen siitä, että lapsi tai nuori saa olla sellaisena kuin on ja voi ponnistella omista lähtökohdista kokonaisvaltaiseen kasvuun, oman erityisyyden etsimiseen ja lahjakkuuden soveltamiseen. Suhdekeskeisyys mullistaa koulutuksen arjen ja oppijoiden ja opettajien välisen suhteen.

Dialogisuus ja vuorovaikutustaidot

Dialogiset suhteet vahvistavat sekä yhteisön että yksilöjen identiteettiä. Dialogisuus sitoo yksilön kehityksen yhteisön kehitykseen. Ne ovat riippuvaisia toisistaan. Dialogisissa suhteissa omanarvontunto ja itseymmärrys vahvistuvat, jolloin lapset ja nuoret uskaltavat paremmin sitoutua yhteisön arvopäämääriin ja niiden toteuttamiseen. Dialogisia suhteita arvostavassa koulutuksessa voidaan pitkäjänteisesti kehittää vuorovaikutustaitoja ja oppimaan oppimisen taitoja.

”Tulevaisuuden koulutusta, jota hallitsee dialogiset suhteet ja yksilön ja yhteisön tasapaino, ei ole mahdollista rakentaa ilman syvällistä ymmärrystä vallitsevan pluralistisen ajan vaikutuksesta ihmisten tapaan hahmottaa todellisuutta ja hyvää elämää.”

Samalla dialogisuus murtaa staattisen tiedon siirtämisen ja sen passiivisen vastaanottamisen kulttuuria ja haastaa erilaisten tulkintojen ja uskomusten kuuntelemiseen ja sietämiseen. Tämän vuoksi dialogipedagogiikka istuu erinomaisesti pluralistiseen maailmaan, jossa erimielisyydet johtavat liian helposti konflikteihin ja eri tavalla ajattelevien kategorisoimiseen omiin ”kupliinsa”. Vahvistamalla dialogisuutta, arvostamalla ja kunnioittamalla jokaista lasta ja nuorta, luodaan tietä merkitykselliseen yhteisöllisyyteen, hyvään itsetuntemukseen ja totuuden etsimiseen.

Eväitä tulevaisuuden koululle

Tulevaisuuden koulutusta, jota hallitsee dialogiset suhteet ja yksilön ja yhteisön tasapaino, ei ole mahdollista rakentaa ilman syvällistä ymmärrystä vallitsevan pluralistisen ajan vaikutuksesta ihmisten tapaan hahmottaa todellisuutta ja hyvää elämää. Pyrkimys ymmärtää pluralismin erilaisia sisältöjä pakottaa opettajat, kasvattajat ja kokonaiset koulutusorganisaatiot ensin tunnistamaan oman ajattelunsa ja toimintansa perustaa. Tämä tarkoittaa tiedostetun ja jäsennetyn suhteen rakentamista niihin periaatteellisiin kysymyksiin, jotka ohjaavat yksittäisen opettajan/kouluttajan tai koko organisaation toimintaa. Kuka ihminen on? Millainen ihminen on perusolemukseltaan? Mitä on olla hyvä ihminen? Miten hyvä elämä eettisesti rakentuu? Mitkä ovat toimintaa ohjaavat arvot? Mitä on hyvä oppiminen? Mitä on hyvä yhdessä oppiminen?

Suhteisiin perustuva koulutuskulttuuri tarvitsee rakentuakseen uuden opettajan paradigman, opettajan ydinosaamisen määrittelyn ja koulutusorganisaatioiden uuden johtamisen tavan. Kouluttamalla tulevaisuuden opettajia ja koulutuksen muita ammattilaisia tiedostamaan ja käsitteellistämään oman ajattelunsa perusteita luodaan käsitteitä ja taitoa kohdata pluralistisen aikamme ihmisten erilaisia arvoja ja todellisuutta koskevia uskomuksia ja olemaan tietoisia näiden yhteyksistä elämän valintoihin ja oppimiseen.

”Suhteisiin perustuvan koulutuskulttuurin rakentaminen edellyttää julkista ja syvällistä keskustelua suomalaisen koulutuksen ihmiskuvasta, koulutuksen eettisestä perustasta ja toimintaa ohjaavien arvojen hierarkiasta.”

Koulutuspolitiikan tasolla suhteisiin perustuvan koulutuskulttuurin rakentaminen edellyttää julkista ja syvällistä keskustelua suomalaisen koulutuksen ihmiskuvasta, koulutuksen eettisestä perustasta ja toimintaa ohjaavien arvojen hierarkiasta. On etsittävä kestävämpää ja yhteisesti paremmin jaettua perustaa tulevaisuuden koulutukselle ja sen pitkäjänteiselle loogiselle kehittämiselle. Viimeisten vuosikymmenten koulutuksen kehittämisen pääsuuntaa voidaan verrata laivaan, jonka rungossa havaitaan siellä täällä uusia vuotokohtia, joita sitten pyritään erilaisilla projekteilla korjaamaan. Näin kehittämistoiminnasta on tullut sirpaleista ja vaikuttavuudeltaan keskinkertaista.

Opetussuunnitelmatason työhön tarvitaan myös suuri remontti. Eri kouluasteiden opetussuunnitelmien perusteissa esitetyt eettiset ihanteet, arvot ja kasvatustavoitteet muodostavat liian hajanaisen ja koulutuksen nykyisestä reaalielämästä ja oppiainekohtaisista tavoitteista irrallisen kokonaisuuden. Niiden perustalta on mahdotonta vastata hyvin pluralismin, yksilökeskeisyyttä ylikorostavan ja nopeassa muutoksessa olevan työelämän synnyttämiin oppimista, kasvua ja asiantuntijuutta koskeviin haasteisiin.

KTT Juha Parkkinen työskentelee Jyväskylän yliopistossa ohjausalan ja opettajien kouluttajana. Hän on erityisesti paneutunut oppimisen ja ohjaamisen filosofisiin ja eettisiin perusteisiin.

Kuva: Sasin Tipchai / Pixabay