Eurotarina – tragedia vai komedia?

KOLUMNI 13.12.2018

Ensimmäinen vahva muistikuvani politiikasta ylipäänsä liittyy vuoden 1994 ”suureen taisteluun” EU:n liittymisen puolesta – tai vastaan.

Edustajat Vesa Laukkanen (skl/ves) ja Paavo Väyrynen (kesk, ym.) pitivät yllä neljä ja puoli vuorokautta lähes tauotonta puhemaratonia, jotta Suomen EU-jäsenyyden lopullinen käsittely eduskunnassa siirtyisi EU-kriittisemmän Ruotsin kansanäänestyksen jälkeen. Laukkasella on yhä hallussaan eduskunnan pisimmän puheenvuoron ennätys: 6,5 tuntia. Tätä ennätystä tuskin tullaan koskaan rikkomaan. Tosin jarrutuspuheiden paikka on joidenkin huhujen mukaan siirtynyt valiokuntiin…

Vuosi 2018 oli merkkivuosi maailman taloushistoriassa. Syksyllä 2008 huipentuneesta globaalista pankki- ja valuuttakriisistä onkin kirjoitettu kirjoja enemmän kuin Lissabonin sopimus sallii. Yhdysvalloista käynnistynyt ravistelu toi muutaman vuoden viiveellä myös eurooppalaisen yhteisvaluutan kuilun partaalle. Pitkän empimisen jaeuromaiden keskinäisen poliittisen väännön jälkeen EKP:n Mario Draghi sai kuuluisalla ”whatever it takes” -lausunnolla heinäkuussa 2012 markkinat lopulta rauhoittumaan. Käytännössä siis EKP lupasi painaa rahaa miten paljon tahansa.

Tuosta 2007-2012 ajanjaksosta kirjoitettujen kirjojen nimet ovat suureellisia: Emumunaus, Valuutta vailla valtiota, Rahan kuolema, Suuri kiristys, Myrskyn silmässä, jne. Vuonna 2015 valmistunut elokuva The Big Short kuvaa hauskalla tavalla meininkiä Atlantin takana v. 2008 kriisin alla. Sekä sitä, miten vain aniharva ymmärsi ajoissa, millaisessa kuplassa elettiin.

Kirjojen tekemistä ei ole suinkaan lopetettu. Päinvastoin, merkkivuosi on kirvoittanut uuden aallon valuuttakriisikirjallisuutta. Kesällä julkaistu ekonomisti Ashoka Modyn kirja EuroTragedy: A Drama in Nine Acts avaa tapahtumia enemmän tarinoiden kuin varsinaisen taloustieteen kautta.

Tarina on hyvin euroskeptinen. Euron käyttöön ottamisesta ja mukaan tulevista maista päätettiin poliittisin perustein, mutta samalla hylättiin ajatus yhteisestä finanssipolitiikasta ja tähän liittyvästä yhteisvastuusta, koska näille ei ollut poliittista tukea. … Pääsyylliset epätäydellisen euron syntymiseen Modyn tarinassa ovat Ranska ja Saksan liittokansleri Helmut Kohl (KD). Mody spekuloi kirjassa Kohlin halulla kirjoittaa itsensä historiaan Euroopan suurena yhdentäjänä, Saksojen yhdistämisen jatkoksi”, kirjoittaa ETLA:n toimitusjohtaja Vesa Vihriälä kirja-arviossaan (HS 26.8.)

Uskon varassa yhteisvaluuttaan

Oikeastaan koko yhteisvaluutta luotiin Modyn mukaan paljolti tarinoilla, ”hyvässä uskossa” siihen, että yhteinen valuutta synnyttäisi luontaisen rauhan ja yhdentymisen ”positiivisen kierteen”.

Oli monenlaisia positiivisia oletuksia, esimerkiksi että eri maiden taloudet konvergoituisivat riittävän samanlaisiksi ja samansyklisiksi, ja köyhemmät maat automaattisesti yhteisvaluutan oloissa saavuttaisivat rikkaampien elintason ja taloudellisen tehokkuuden.

Entinen IMF:n ekonomisti Paul Mills luettelee muitakin vastaavia oletuksia: yhteisvaluutan oletettiin lisäävän merkittävästi kaupankäyntiä kelluvien tai säänneltyjen valuuttakurssien olosuhteisiin verrattuna; oletettiin,
että yhteisvaluutta voisi toimia ilman yhteistä budjettia ja yhteistä verotusta; että hyvin itsenäinen eurooppalainen keskuspankki olisi kaikissa tilanteissa paras malli; että EMU-sopimuksen säännöt pakottaisivat velkaantuneet maat tuomaan valtionvelan alle 60% BKT; että valtiot joka tilanteessa kykenevät saamaan lainaa markkinoilta rahoitustarpeisiinsa, eikä bailout-mekanismia siksi tarvitse luoda, jne.

Kenties suurin periaatteellinen ongelma eurossa Millsin mukaan kuitenkin oli ylimitoitettu inhimillinen usko omiin saavutuksiin, siihen että kykenisimme luomaan optimaalisen talousjärjestelmän, jota ei voi eikä koskaan tarvitse muuttaa ja joka on paras ratkaisu vuosikymmeniksi eteenpäin.

Vähäistäpä ei ole se, mitä uskon varassa on tehty.

Jälkiviisautta ja ulkoapäin huutelua…

Mody ei ole suinkaan ole ensimmäinen tahi ainoa euroskeptikko. Lukuisat ekonomistit ja kaikki EY:n itsensä asettamat komiteat päätyivät varoittamaan yhteisvaluutan haasteista. Brittien Margaret Thatcher ja John Major eivät lämmenneet ajatukselle punnasta luopumisesta. Saksalaisille taas oli alusta asti selvää, ettei Saksa tulisi koskaan suostumaan laajaan tulonsiirtounioniin.

Maailmanpankin ent. pääekonomisti Joseph Stiglizt, monien muiden muassa näkee vaaran, että euro vielä repii rikki koko unionin. Ehkä muistammekin, miten 2010-luvun eurokriisi oli omiaan luomaan merkittävää ”yhteen hiileen puhaltamisen tunnetta” Euroopan kansojen välille… Poliittiset riskit ovat todellisia. Muistanemme kuvat Angela Merkelistä ja hakaristilipuista kreikkalaisessa mediassa…

Ovatko ongelmat vain muutamissa yksittäisissä jäsenmaissa vai laajemmin itse järjestelmässä olevia valuvikoja? Eihän Eurooppa talousalueena ole kuin jonkin verran Yhdysvaltoja suurempi – miksi se ei voisi toimia?

Ulkopuolelta on helppo huudella, mutta tosiasia on, että nimenomaan yhteisvaluutta on se asia, mikä sai Euroopan 2010-luvulla natisemaan. Eurokriittiset professorit CDU:n sisällä perustivat v. 2012 oman kapinaliikkeensä. Nimenkin he kopioivat EU-skeptikko Laukkasen yhden hengen eduskuntaryhmältä: Alternative für Deutchland (vrt. Vaihtoehto Suomelle). AfD:lle kävi sittemmin samoin kuin muuan EU-kriittiselle liikkeelle Suomessa: pääteemaksi nousi maahanmuuton vastustaminen ja professorit mutinoineen saivat väistyä sivummalle…

Tällä hetkellä hyvin ajankohtainen Italia on oma lukunsa. Maa otettiin mukaan euroalueeseen poliittisista syistä ja Kohlin vaatimuksesta. Euro oli ja on poliittinen hanke.

Hiljattain puhuttiin GNS Economicsin tuottamasta arviosta, jonka mukaan todennäköisyys euron jonkinlaiselle hajoamiselle viiden vuoden sisällä voi olla jopa 80%. Kyllä, luit oikein…

Tarinoiden ja sanojen voimasta

Historioitsija Yuval Noah Harari nostaa ihmisen kyvyn kertoa tarinoita – siis sepittää fiktiota kyvyksi, joka on ihmislajin menestyksen salaisuus. Ne yhteisöt ja yhteiskunnat, joilla on parhaat tarinat, pärjäävät kai sitten parhaiten.

Tarinoilla ei ole loppua. Ajatus, mikä em. kriisikirjallisuudesta päällimmäisenä nousee mieleen on se, kuinka taloudessa, kaupassa ja markkinoissa on loppujen lopuksi kyse ihmisistä ja ihmisten ja kansojen välisisistä suhteista.

Joskus yhdenkin ihmisen ”varomattomat puheet” voivat tuhota luottamuksen ja pahimmillaan järkyttää kokonaista valuuttajärjestelmää, kun taas yksi painava sana ja vakuuttava lausunto ”luotettavan oloiselta” kaverilta sen palauttaa. Sopimukset, markkinat, keskuspankit, tietoliikenne, tekniikka ym. instituutiot pitävät homman pyörimässä, mutta kun luotto loppuu, kaikki loppuu. Taloudellisesti valtavan kokoisia päätöksiä tehtiin kriisitilanteissa hyvin vähin tiedoin. Oli pakko.

Yhdysvalloissakin osattiin: vaalinalustilanteen poliittinen paine mm. presidenttiehdokkailta McCain ja Obama sai Fed:n tekemään päätöksen Lehmanin päästämisestä konkurssiin 15.9.2008. Mutta jo seuraavana päivänä pelastettiin vakuutusjätti AIG. Euroalueella empiminen jatkui vielä lähes neljä vuotta.

Sitä miten talouspolitiikan todelliset isot päätökset käytännössä tehdään, on mm. Kreikan lyhytaikainen valtionvarainministeri Yanis Varoufakis kuvannut haastatteluissaan ja kirjoissaan. Kertomuksiin kuuluu 10-tuntisia kokouksia, joista ei kirjoiteta muistioita, ja joiden sisällöstä vallitsee jälkikäteen erilaisia versioita. Paniikissa improvisointia, sana sanaa vastaan, tarina tarinaa – näinkö talouden rakenteista päätetään? Entä ne kaikki hienot mallit, kaavat ja säännöt?

Varoufakis ei omien sanojensa mukaan syytä kriisistä ja kotimaansa tilanteesta ketään ihmistä vaan tätä järjestelmää, jonka logiikka vääjäämättä vie koko näytelmän kohti traagista loppua…

* * *

Kerromme tarinoita ja kirjoitamme historiaa, jotta oppisimme siitä. Ihminen on huono oppimaan. Toisaalta tarinoilla on myös hyvin helppovalehdella. Tarinoita kerrotaan yleensä vain niistä, jotka tekivät jotain äärimmäistä tai tärkeää ratkaisevalla hetkellä.  Yhtä kerrottua tarinaa kohti on tuhat, jotka jäivät kertomatta. 

Tavallisten ihmisten työstä ja reaalitaloudesta ei synny mehukkaita stooreja. Siksi myös kaikki edellä on parhaimmassakin tapauksessa yksinkertaistusta. Eivät onnistumiset ole kiintoisia ja vakaus vielä vähemmän. Ketä kiinnostaa tarina, jossa kerrotaan, kuinka ”kaikki meni normaalisti, homma saatiin hoidettua, eikä ihmeempiä haasteita ilmennyt?”

Me tarvitsemme tarinoita, koska ne tuovat vaikeat asiat ymmärrettäviksi ja samaistuttaviksi. Kuinka moni oikeasti edes ymmärtää, mitä euron konepellin alla on: miten rahaa luodaan, mistä velka tulee ja minne se menee, miten kansainvälinen maksujärjestelmä toimii ja mitä riskejä järjestelmään liittyy.

Kriitikkona on aina helppo olla, vailla vastuuta. Pelko ja tragedia myy. Näin psyyke ja siten myös politiikka toimii. Tykkäämme lukea epäonnistumisista saadaksemme hetken kokea, ettemme ole sen huonompia kuin muutkaan. Toisaalta suurilla tarinoilla voidaan ihmiset saada puhaltamaan yhteen hiileen – hyvässä ja pahassa. Mutta se ei onnistu keneltä vaan.

Emme saa koskaan tietää, mitä olisi tapahtunut jos…

”Suomihan on hyötynyt eurosta valtavasti!” 
 – Pääministeri Paavo Lipponen  / YLE ”Brysselin kone” 24.10.2018

Totta kai eurolla on myös puolustajansa. Heitä kuulemme harvemmin, juuri edellä mainituista syistä. Yhteisvaluutan taloudellisten hyötyjen arviointi on kovin vaikeaa.

* * *

Talous on psykologiaa

Onko talous siis ikään kuin monimutkainen koneisto, jota pyrimme jatkuvasti säätämään paremmaksi? Vai onko se tarina, jossa me jokainen teemme valintoja, toimimme ja elämme suhteessa toisiin toimijoihin?

Talous on myös psykologiaa. Markkinoinnin psykologian avulla meitä ”huijataan” haluamaan asioita, joita emme tarvitse. Valuutat ovat  uskon asioita. Valuutat itsessään eivät enää ole vuosikymmeniin perustuneet mihinkään muuhun kuin luottamukseen. Eihän lopulta edes jalometalleilla ole mitään muuta arvoa kuin se, minkä niille esteettisistä tai kulttuurillisista syistä annamme!

Yhteisvaluutan piti ja pitää symboloida luottamusta välillämme. Usko on luottamusta siihen, mikä ei näy. Siihen, että vielä huomennakin kaupassa voin maksaa näillä kovalla työllä ansaitsemillani numeroilla, jotka ovat tosiasiassa olemassa vain jossain digitaalisessa järjestelmässä – tavallaan ”ei-missään”.

Tärkein vaihdannan väline on luottamus ja sitä me rakennamme välillemme juuri tarinoiden avulla, leirinuotiolta aina tähän päivään. Ilman luottamusta kaikki romahtaisi. Kaikki.

Ja vieläkö joku huutelee jotain naiivia uskon ja politiikan pitämisestä erillään?

Valuutta on uskon asia. Tärkein vaihdannan väline on luottamus, jota me rakennamme välillemme paljolti näiden tarinoiden avulla. Vieläkö joku huutelee jotain naiivia uskon ja politiikan pitämisestä erillään?

Kristillisdemokraattien osuus eurotarinassa ei ole merkityksetön. Suomen Kristillinen liitto vastusti johdonmukaisesti sekä EU:iin, että EMU:un (euroon) liittymistä. Manner-Euroopassa taas mm. Saksan kristillisdemokraatit olivat suunnittelemassa talous- ja rahaliiton keskeisiä sääntöjä ja Helmut Kohlin johdolla puskivat yhteisvaluutan keskuuteemme. Käytännössä se tosin oli yhden miehen päätös, jos Modya on uskominen.

Tuleepa euron tarinasta sitten tragedia tai komedia, kristillisdemokraatteina voimme joka tapauksessa selittää olleemme koko ajan oikeassa. 🙂

Ja kaikesta huolimatta:  Paljon Onnea Euro 20 vuotta!!!

Tapio Luoma-aho

Euro- ja valuuttakriisikirjallisuutta

Timo Harakka. Suuri Kiristys: Tie ulos eurokriisistä. Schlits & Söderströms 2014. www.suurikiristys.fi
Sixten Korkman. Euro – valuutta vailla valtiota. Taloustieto Oy 2013.
Ashoka Mody. EuroTragedy: A Drama in Nine Acts, Oxford University Press 2018.
Olli Rehn. Myrskyn silmässä. Eurokriisistä eteenpäin. Otava 2012.
James Rickards. The Death of Money. The Coming Collapse of the International Monetary System. Penquin 2014.
Esko Seppänen. Emumunaus. Into Kustannus 2012.
Joseph Stiglitz. The Euro. And its Threat to the Future of Europe. Penguin Books Ltd 2017.
Adam Tooze. Crashed. How a Decade of Financial Crises Changed the World. Allen Lane 2018.
Yanis Varoufakis. Adults in the Room. My Battle With the European and American Deep Establishment. Farrar, Straus & Giroux. 2017

Kirjoituksessa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan, eivätkä edusta esim. Kompassi Ajatushautomon virallista kantaa.

Kirjoitus on julkaistu Ajatushautomo Kompassin ja Salluxin kustantamassa kirjassa EMU: Mistä, minne, miksi? (2019). Lue lisää täältä.

Lue ja kuuntele lisää aiheesta: Kompassin EMU-seminaarin 23.2.2019 taltioinnit.