Moderni ymmärrys rahasta

Teksti: Tapio Luoma-aho

Taloustieteessä on lukuisia koulukuntia ja ymmärrys talouden toiminnasta ja ihmisten käyttäytymisestä taloudellisina toimijoina elää jatkuvasti. Talouden fundamentitkin ovat murroksessa, eikä vähiten talouden tärkein markkinamekanismi ja kaiken muun mahdollistaja: valuutat, maksuvälineet, eli raha itsessään.

Toisaalta taloustieteelliset teoriat eivät tyydy pyrkimään selittämään maailmaa, vaan monet niistä ovat myös varsin ”politisoituneita”, ja niistä vedetään poliittisia johtopäätöksiä. Politiikka on tosiasioiden valitsemista – ja näin on aivan erityisesti taloustieteen ja enenevässä määrin myös rahateorioiden kohdalla.

Talouskeskustelua seuraava on huomannut käsitteen moderni rahateoria (modern monetary theory), eli MMT nousseen keskusteluun. Tämä kirjoitus on ennen kaikkea yritys ymmärtää, mistä on kyse ja mikä voi olla teorian poliittinen merkitys.

Vaikka monet MMT:n ajatuksista ovat vanhoja, itse ”koulukunta” on aika uusi. Ensimmäinen teoriaan nojaava akateeminen taloustieteen oppikirja William Mitchell’in Macroeconomics ilmestyi keväällä 2019.

Suomessa modernin rahateorian ajatuksia ovat esitelleet ainakin SOSTE:n pääekonomisti Jussi Ahokas, professori Heikki Patomäki, STTK:n pääekonomisti Patrizio Lainà sekä hiljattain väitellyt Lauri Holappa. Laajin kansantajuinen suomenkielinen esitys verkossa aiheesta lienee Ahokkaan ja Holapan Raha ja Talous -blogissa, missä aihetta käsitellään useassa artikkelissa.

Moderni rahateoria on täällä ja voi hyvin

Moderni rahateoria esittää mm. että rahapoliittisesti suvereeneilla valtioilla (eli valtioilla, joilla on mm. oma keskuspankki sekä riittävän uskottava talous) on mahdollisuus harjoittaa ekspansiivista finanssipolitiikkaa (rahoittaa menojaan) alijäämistä huolimatta, koska ne pystyvät aina rahoittamaan kaikki menonsa keskuspankkirahoituksen avulla. Suvereeniteetti onkin tarkastelussa hyvin keskeinen käsite. Julkisen talouden velkaantuminen ja budjettialijäämät eivät siis ole niin suuri ongelma kuin mitä pelätään ja pelotellaan (”velkapopulismi”) – jos ongelma ensinkään. Budjettirajoitteen ja -tasapainottelun sijaan valtion menojen kasvua ja keskuspankkirahoitukselle rajoittaa inflaatio ja toisaalta reaalitalouden rajat. Rahaa ei voi painaa rajattomasti, koska jossain vaiheessa inflaatio nousee sietämättömäksi ja taloudesta loppuvat vapaat työntekijät sekä muut resurssit.

MMT:n perusoivallus on ajattelutavassa: rahapoliittisesti itsenäinen valtio ei rahoita toimintaansa verotuloilla vaan järjestys menee niin, että käyttää (omalta keskuspankiltaan sen tyhjästä luomat) rahat ensin ja kerää niistä sitten osan takaisin veroina ja maksuina. Inflaatio on rahan tarjonnan lisääntymistä ja verotuksen avulla julkinen valta vähentää rahan määrää taloudessa. Verojen tarkoitus onkin lähinnä tasoittaa tulo- ja varallisuuseroja ja ohjata esim. kulutusta haluttuun suuntaan (esim. ympäristönäkökulmat) sekä torjua inflaatiota.

Maaliskuussa 2020 Ekonomistikoneen kyselyssä ylivoimainen valtaosa ekonomisteista torjui MMT:n keskeisen väitteen, jonka mukaan “valtioiden, joilla on oma valuutta, ei tarvitse olla huolissaan julkisen talouden alijäämistä, koska ne voivat aina luoda rahaa velkojensa maksuun.” Toisaalta ETLA:n ja EVA:n valitsemassa raadissa ei ollut mukana ketään edellä mainituista teorian kannattajista. MMT:n kriitikoiden mukaan teorian ”paikkaansa pitävät esitykset eivät ole uusia ja uudet esitykset eivät pidä paikkaansa.”

MMT-keskustelun voisi kuitata pelkkänä teoreettisena pohdintana, mutta tämä on osin hätiköityä. Ideoilla on joskus myös seurauksensa ja erilaisia ajatuksia on syytä ymmärtää, sillä kuka meistä voi tietää, mikä on seuraavana vuonna valtavirtaa. Keskustelu MMT:n teeseistä ja rahoituksen roolista ylipäänsä on jäänyt valitettavan vähälle, niin keskeinen asia se yhteiskunnalle on.

Moderni rahateoria kuvaa todellisuutta viimeistään Nixonista alkaen

MMT:n teesejä ei kannata kuitata olankohautuksella monestakaan syystä. Ensinnäkin: merkittävä osa teorian perusväittämistä on itsestään selviä ja aivan yleisesti hyväksyttyjä. Tässä mielessä MMT ei ole edes teoria vaan todellisuuden kuvaus (description). Raha ei ole sama asia kuin, mitä se oli vielä kultakannan ja Bretton Woods -järjestelmän aikana (noin 1971 asti). Kun kaikki maailman valuutat ovat luottamukseen perustuvia fiat-valuuttoja, on väistämättä myös ymmärryksemme rahasta muututtava. Ajatus ei tietenkään ole uusi, vaan MMT:n perusajatuksia on joidenkin tutkijoiden mielestä esitetty jo Englannin keskuspankin perustamisesta alkaen ja nykymuodossaankin jo varhain viime vuosisadalla.

MMT-ajattelua voi soveltaa valtio, joka a) on oman fiat-rahan liikkeellelaskija, eli rahapoliittisesti suvereeni, b) soveltaa kelluvaa vaihtokurssia ja c) ei omaa merkittävää julkista velkaa vieraassa valuutassa.

Rahapoliittisesti suvereeni valtio ei voi koskaan mennä vararikkoon, eivätkä verot ole välttämättömiä julkisten menojen kattamiseen, koska valtio voi aina rahoittaa kaikki menonsa tilaamalla riittävästi rahaa keskuspankilta. Ajattelumme verotulojen alkuperästä juontaakin siltä ajalta, kun verot vielä olivat reaalitalouden tuotteita: viljatynnyreitä, päivätöitä ja nuoria miehiä tykinruoaksi. Myöskään budjettivaje ja julkinen velka eivät ole ongelmia, niin kauan kuin velka on pääosin kotimaista velkaa. Riittävä budjettivaje on pikemminkin välttämätön, sillä se tukee rahan määrän hallittua kasvua taloudessa.

Rahan perimmäinen olemus  on tietenkin makrotaloustieteen alkeita, mutta silti kohtuullisen vähän keskusteltu.

Budjettivaje on myytti ja julkinen velka on kansalaisten saatava

MMT-ajattelulla voi olla enemmän kannatusta, kuin arvaammekaan, varsinkin tulevaisuudessa. Kirjan Deficit Myth äskettäin julkaissut professori Stephanie Kelton toimi mm. USA:n demokraattipuolueen sekä Bernie Sandersin talouspoliittisena neuvonantajana 2016 presidentinvaalikampanjassa ja parhaillaan häärää myös mukana Joe Bidenin taustajoukoissa. Keskustelu USA:ssakin voikin olla vasta alkamassa.

MMT:n ajatuksilla lienee kannatusta etenkin demokraattipuolueen ”vasemmalla laidalla” ja kannatus on todennäköisesti huomattavasti suurempaa nuoremman sukupolven parissa. Esimerkiksi mittavat Green New Deal -investoinnit ja terveydenhoitouudistus voitaisiin rahoittaa keskuspankkirahoituksella. Mutta tosiaan: rahaahan painettiin jo valtavia määriäakuutin koronakriisin hoitoon. Mikäli USA:n presidentinvaalit kääntyvät demokraattien voitoksi, MMT:n teeseihin tultaneen palaamaan vielä käytännön lisäksi myös teoriassa. 😉 Kelton ei ole niin huolissaan USA:n budjettivajeesta ja julkisesta velasta, sillä suurin osa rahasta kuitenkin jää kiertämään USA:n sisällä. Julkisen velan toinen puoli on kansalaisten saatava.

Yhdysvallat on dollarin vahvan aseman ja tehokkaan keskuspankin vuoksi erityisasemassa, mutta MMT:llä on kannatuspohjaa taloustieteilijöiden parissa myös muissa länsimaissa, ja teorian perusväittämät rahan luonteesta ovat laajasti hyväksyttyjä.

Moderni rahateoria on poliittinen ohjelma – vai onko? Esimerkkinä työtakuu

Eräs MMT-kirjallisuuden merkillepantava piirre on, että esityksissä ei tyydytä tarjoamaan vain ”uusi” teoreettinen ymmärrys rahasta, vaan MMT:n kannattajat aika usein esittävät myös hyvin suoria ja selkeitä politiikkasuosituksia koskien mm. finanssipolitiikkaa, työllisyyden hoitamista, korko- ja inflaatiotavoitteita ja keskuspankin toimintaa. Keltonin suurelle yleisölle tarkoitettu kirja on tästä hyvä esimerkki. Se, mitä yleensä tarkoitetaan ”MMT:llä” on siis myös varsin laaja talouspoliittinen ohjelma siitä, miten tätä ”uutta” ymmärrystä rahasta voisi soveltaa. Käsitteellisesti selkeämpää saattaisi olla puhua modernista rahateoriasta ja teorian avaamista poliittisista vaihtoehdoista erikseen. Aiemmin käytettiinkin käsitettä ”modern money theory” tai ”modern finance.”

Eräs keskeinen MMT:n kannattajien ajatus on alun perin Hyman Minskyn ehdottama valtion tarjoama työtakuu (job guarantee programme). Mallissa valtio tarjoaisi vakioidulla takuupalkalla (USA:ssa ehdotettu 15 $/h) töitä kaikille työhaluisille työttömille. Valtio (keskuspankki) tarjoaisi rahoituksen, töiden järjestäminen olisi paikallisviranomaisten tms. tehtävä. Työtakuu painaisi työttömyyden rakenteellisen kitkatyöttömyyden tasolle ja pitäisi talouden kaikissa olosuhteissa käytännössä täystyöllisyydessä. Valtion takuupalkasta myös muodostuisi käytännössä työmarkkinoiden minimipalkka. MMT:n kannattajat, kuten Kelton argumentoivat, että työttömyys johtuu siitä, että julkinen valta on päättänyt, että riittävän korkea työttömyysaste (NAIRU) pitää työmarkkinat dynaamisina ja estää inflaation lähtemisen laukkaamaan sillä täystyöllisyystilanteessa palkat väistämättä lähtevät nousuun. Työttömyyttä ei siis ”MMT-utopiassa” olisi.

Ajatus valtiosta takuutyöllistäjänä ei kuitenkaan ole lainkaan uusi edes Suomessa. Ajatus elää jopa perustuslaissamme, missä työvoima on ollut ”valtakunnan erityisessä suojeluksessa” jo vuodesta 1919. Viimeisimmässä uudistuksessa lisättiin ajatus työstä ihmisoikeutena: ”Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.”

Ajatus lienee ollut sekä ennen, että nyt MMT:n kannattajilla, että pitkäaikainen toimettomuus heikentää ihmisen kykyä työllistyä uudelleen sekä asemaa työmarkkinoilla. Harva työnantaja palkkaisi pitkäaikaistyötöntä. Suomessa työllisyystöillä on vahva perinne, onhan iso osa Suomen tieverkostakin rakennettu ”lapiolinjan” voimin. (Tässä kontekstissa mielenkiintoinen oli mm. Vasemmistoliiton puheenjohtajan esittämä ajatus työttömien luonnonsuojelujoukoista.)

Vaikka en ole huomannut anglosaksisista maista tulevien MMT:n kannattajien ajavan perustuloa (esim. Kelton kirjoittaa USA:n kontekstissa, missä ajatusta vierastettaisiin), olisi sinänsä yhtä loogista ehdottaa, että keskuspankkirahalla rahoitettaisiin perustulo, kuin että sillä rahoitetaan takuutyöpaikat. Radikaalimmat utopistit ovat toki jo ehdottaneet EKP:n rahoittamaa perustuloa kaikille eurooppalaisille. Niin ja Yhdysvalloissahan sitä on jo kokeiltukin presidentti Trumpin kaudella. Lisäksi jotkut MMT:n kannattajat mm. kannattavat nollakorkoa pysyvänä oikeana korkotasona (vrt. ikiaikainen korkokielto).

Julkisen vallan ote kasvaa ja maailma pienenee

On tultu pitkä matka maailmasta, missä pankkitoiminta ja rahan liikkeelle laskeminen oli kultaseppien tai paikallisten liikepankkien puuhastelua. Eihän esim. USA:n nykyinen FED keskuspankkikaan ole kuin reilu sata vuotta vanha.

Edellä mainitut modernin rahateorian ajatukset: valtion ja keskuspankin läheinen suhde ja paluu valtiojohtoiseen työllistämispolitiikkaan saattaisivat johtaa julkisen vallan merkityksen kasvuun taloudesta ja ihmisten koko elämästä. Vaikka tämä olisikin monessa mielessä järkevän kuuloista, herää tässä yhteydessä tietenkin kysymys vallan keskittymisestä?

Suurempi kysymys kuitenkin on, millaista raha- ja laajemmin talouspolitiikkaa tässä ajassa tarvitaan? Onko nykymuotoisesta kapitalismista ja vapaasta markkinataloudesta polttoaine loppumassa? Tarvitaanko valtion vahvempaa roolia taloudesta myös perinteisissä markkinatalousmaissa? MMT ei itsessään ole ratkaisu reaalitalouden ongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen ja muihin ympäristöongelmiin, mutta voisi sen kannattajien mukaan auttaa osaltaan ratkaisemaan yhtä osatekijää ongelmavyyhdessä, eli rahoitusta. Mutta toisaalta maailmassa olisi jo nyt aivan valtavasti pääomia esim. puhtaan energiateknologian tuotteisin, jos vain olisi jotain selkeää mihin investoida. Ehkä koko maailma ei vielä MMT:llä pelastu. 

Jotkut MMT:n kannattajat ajavat myös suuryritysten tiukempaa regulaatiota ja monopolien särkemistä. Valtion rooli koko taloudessa siis kasvaisi ja voimatasapaino siirtyisi (suur)yrityksiltä valtion suuntaan.

MMT, euroalue ja Suomi

Erittäin kiinnostava tapaus MMT:n kannalta on oma euroalueemme. MMT:n ajattelussa lähdetään liikkeelle tilanteesta, jossa valtiolla on oma keskuspankki, mitä euromailla ei enää ole. Euroopan keskuspankin mandaatti on kapeampi kuin FED:n, eikä suoranaisesti salli keskuspankkirahoitusta. Siis periaatteessa, käytäntö on toki viime aikoina ollut toinen asia. Jotkut taloustieteilijät ovat huomauttaneet, että EKP:n 2% inflaatiotavoitteesta onkin tullut eräänlainen ”pyhä lehmä”. Sen taustalla vaikutti muisto 1970-luvun voimakkaan inflaation kaudesta. Euromaat eivät ole nykyjärjestelmässä rahapoliittisesti suvereeneja, mutta euroalueena olisimme sitä yhdessä. Päätöksenteko EKP:ssa on kuitenkin vaikeaa.

Em. syistä ainakin jotkut MMT:n kannattajat ovatkin kriittisiä eurojärjestelmää kohtaan ja huomioivat (aivan oikein), että mikäli esimerkiksi Italia tai Kreikka olisivat jääneet euroalueen ulkopuolelle, ei maiden huomattava omassa valuutassa oleva valtionvelka olisi mikään ongelma, koska maa voisi koska tahansa maksaa velkojaan pois tilaamalla keskuspankiltaan lisää rahaa. Tätä mahdollisuutta ei yhteisvaluutassa ole, mikä on tehnyt Italian ja muiden velkaantuneiden maiden julkisesta velasta suuren ongelman. EKP onkin mm. PEPP-ohjelman turvin nyt ryhtynyt lainoittamaan mm. Italiaa yli pääoma-avaimen.

Ajatukset keskuspankkirahoituksen käytöstä budjetin rahoitukseen eivät siis käytännössä juuri koske Suomea, sillä merkittävältä osin me joudumme edelleen hakemaan lainamme ”hattu kourassa” ulkomailta ihan perinteiseen tyyliin. Rahapoliittisesti Suomea voisi siis verrata yhteen USA:n osavaltioon ja EU/euroaluetta (joiden keskinäiset roolit ovat nyt hieman hämärtyneet) USA:n liittovaltioon.

MMT:n ajatuksia esittelevä professori Heikki Patomäki (vas) kirjoittaa: ”MMT:llä on populistisia seurauksia myös EU:n ja erityisesti euron kannalta. MMT kannustaa ajatukseen, että valtioiden pitäisi erota eurosta, jotta niistä tulisi rahasuvereeneja. Se myös herättää kysymyksen pitäisikö niiden erota kokonaan EU:sta, koska EU on ikään kuin lukinnut kiinni talouspolitiikan, joka perustuu vyönkiristykseen, yksityistämiseen ja ulkoiseen kilpailukyvyn tavoitteluun lyhytnäköisin toimenpitein. … Eliitti voi kannattaa talousglobalisaatiota ja monimutkaisia kansainvälisoikeudellisia järjestelyjä, mutta ne rajoittavat suvereenien valtioiden vapautta. MMT on kansan ja sen itsemääräämisen puolella.”

Paras valuuttaregiimi MMT:n periaatteiden soveltamiseen olisi kelluvat kansalliset valuutat ja jokaisen maan itsenäinen keskuspankki. Mikäli Euroopan tasolla siirryttäisi soveltamaan MMT:n periaatteita, olisimme tietenkin jo pitkällä liittovaltiossa ja tämä myös tarkoittaisi EKP:n voimakkaampaa alistamista komission toimivallan alle. Nämä olisivat erittäin merkittäviä muutoksia siihen, millaiseksi EU ja EMU aikoinaan luotiin.

Valtionvelka ja hyperinflaation riski

Koronakriisin myötä jo nyt olemme tilanteessa, missä MMT:n perusajatus valtioiden varsin ”holtittomasta” rahan painamisesta on jo käynyt toteen sekä Yhdysvalloissa, että Euroalueella ja muuallakin. Tarvitseeko tästä enää siis keskustella? Ilman muuta täytyy. Koronapandemian vuoksi tehtyjä merkittäviä keskuspankkirahoitusoperaatioita pidetään yleisesti tilapäisinä toimenpiteinä (jää nähtäväksi).

Kenties suurin moderniin rahateorian ”peikko” liittyy inflaation – tai jopa hyperinflaation riskiin sekä Yhdysvaltojen dollarin aseman heikentymiseen, mitä on tosin povattu jo vuosikymmeniä. Japanin julkinen velka huitelee pitkästi yli 200%:n BKT, mutta koska maa on rahapoliittisesti suvereeni, ei seurauksena ole ollut katastrofi.

Keskuspankin toiminnan alistaminen valtionvarainministeriölle ja vaihtuville poliittisille toimijoille omine suosikkihankkeineen ei ole riskitöntä. Onko realistista odottaa, että hallitukset pysyvät rahan painamisessa turvallisissa rajoissa jos ”sampo” on käytettävissä? Kasvaisiko kiusaus rahoittaa kaikkea kivaa äänestäjien houkuttelemiseksi liian suureksi? Kasvaisiko julkinen sektori liikaa? Poliittisesti voi olla erittäin vaikea ja liian hidas prosessi lähteä korottamaan veroastetta vain siksi, että rahan määrää taloudessa saataisi laskettua ja inflaatio pidettyä kurissa. Miten varmistetaan, että valuutan ulkoinen ja sisäinen luottamus säilyy, eikä itseään ruokkiva pelko hyperinflaatiosta käynnisty?

Luotonannon keventyminen voi myös johtaa yksityisen sijoitusomaisuuden hakeutumista kaikenlaisiin (myös hyvin riskipitoisiin) kohteisiin, mikä voi johtaa myös inflaatiopaineisiin sitä kautta. Rahanpainamista harjoittavan valtion valuutta ei ole luotettava sijoituskohde ja valtion luottoluokitus että valuutan ulkoinen arvo ovat vaarassa romahtaa. Pääsääntöisesti MMT:n kannattajat eivät kuitenkaan ole hyperinflaation riskistä huolissaan.

Keskuspankkirahan tarjonnan lisääminen ei väistämättä johda rahan liikatarjontaan (inflaatioon) myöskään siksi, että se mahdollistaa yksityisen velan osuuden laskun. Julkisen vallan on aina turvallisempi olla velkaa omalle keskuspankille kuin luottomarkkinoille eli yksityisille liikepankeille, sijoitusrahastoille ym.

Mm. EKP:n entinen varapääjohtaja Vítor Constâncio huomauttaa, että MMT:n soveltaminen edellyttäisi radikaalisti uudenlaista institutionaalista ja regulatorista regiimiä, joka pitäisi rakentaa huolellisesti. MMT:n ehkä tärkein rooli Constâncion mukaan onkin siinä, että sen tarjoaman ymmärryksen avulla voidaan perustella paremmin normaalia keynesiläistä talouspolitiikkaa, missä kohtuullisiin budjettivajeisiin taantuman aikoina voi suhtautua rauhallisesti.

Inflaatioriskin huomioiminen mm. valuuttakriisien historian valossa on kuitenkin olennaista, koska vaikka inflaatiota ei lähivuosina olisikaan näköpiirissä, voivat nykyisen ekspansiivisen rahapolitiikan seuraukset näkyä vasta pitkällä viiveellä. Inflaatioriskiä on pakko tarkastella vähintään 10-20 vuoden aikajänteellä. Jo inflaation nousulla esim. 5%:iin saattaisi olla merkittäviä vaikutuksia talouteen, mutta toisaalta nähtiinhän 1970-1980-lukujen taitteessa huomattavasti korkeampia inflaatiolukuja.

Hyperinflaatiosta varoittelijoita on kuitenkin syytä kuunnella, sillä hyperinflaation ei tarvitse tapahtua kuin kerran ja yhteiskunnasta ei ole paljoa jäljellä…

Viime vuosina reaalitalouden inflaatiota on pitänyt kurissa mm. robotisaation ja digitalisaation synnyttämä tuotannon tehostuminen, kehitysmaiden halvan työvoimareservin käyttöönotto ja niiden ympäristönsuojelukustannusten pienuus yhdistyneenä edullisiin kuljetuskustannuksiin – sekä ennen kaikkea maailmantalouden yleinen alavire, joten varsin yleinen ennuste on, että merkittävää inflaatiota ei ainakaan lähivuosina ole odotettavissa. Elokuussa 2020 euroalue käväisi jopa deflaation puolella. Mutta nähtäväksi jää, mistään ei voi olla nyt varma.

Monimutkaisimmat MMT:iin liittyvät kysymykset voivat kuitenkin liittyä kysymyksiin globaalista voimatasapainosta. Dollarin asema maailman reservivaluuttana on edelleen kiistaton. Voiko se menettää uskottavuutensa? Varmaa on, että maailmassa on voimia, jotka haluavat nähdä dollarin tulevan korvatuksi jollain toisella. Entä johtaako MMT-maailma taloudellisen päätösvallan liialliseen keskittymiseen? Onko lopulta kyse vallasta?

Rehellisiin kysymyksiin tarvitaan rehellisiä vastauksia. MMT:n perusajatuksia ei ole perattu alkuunkaan tarpeeksi ja sen kritiikki on jäänyt varsin pinnalliseksi. Toivottavasti keskustelu rahapolitiikasta jatkuu.

Tapio Luoma-aho on Kompassi -ajatushautomon toiminnanjohtaja

Artikkelissa esitetyt näkemykset ovat kirjoittajan, eivätkä edusta esim. Kompassi -ajatushautomon virallisia näkemyksiä.

Artikkelikuva: Micheile Henderson on Unsplash.com