Ehdotuksia tulevaisuuden valuutaksi

Vaihtoehtoja nykyisen rahajärjestelmän ja valuuttojen tilalle on esitetty vuosikymmenet. Artikkelin tässä osassa yritetään hahmottaa tärkeimpiä viime vuosina esillä olleita vaihtoehtoja.

Kohti yhtä maailmanvaluuttaa vai globaalia maksujärjestelmien kilpailua?

Ainoa optimaalinen valuutta-alue on koko maailma…

Jo John Maynard Keynes ehdotti maailmanlaajuisen bancor-valuuttayksikön luomista.

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) korivaluutta SDR:aa (Special Drawing Rights) on esitetty tulevaisuuden globaalin valuutan ja maksujärjestelmän pohjaksi. IMF otti SDR:n ensimmäisen kerran toden teolla käyttöön vuonna 1979 kun luottamus dollariin horjui vakavasti. SDR:ia laskettiin tuolloin markkinoille 12,1 miljardia. Vuoden 2009 pankkikriisin yhteydessä SDR:ia laskettiin liikkeelle 310 miljardin dollarin edestä.Käytännössä ajatus yhdestä ”maailmanvaluutasta” ei ole kovin kaukainen. Kultakannan aikaan kulta oli tavallaan maailmanvaluutta ja toimi myös muiden valuuttojen takaajana. Kahvikupin on voinut ostaa paikallisella valuutalla, mutta ”iät ja ajat” valtaosa maailmankaupasta on käyty ja suuremmat investoinnit ja sopimukset arvotettu jollain vakaalla (ainakin vakaammalla) globaalilla päävaluutalla, kuten dollarilla tai Euroopan sisäisessä kaupassa ennen euroaikaa Saksan markoilla tai Sveitsin frangeilla, tai jopa kullassa.

On myös mahdollista, että tulevaisuudessa kilpailevia ylikansallisia vaihdon välineitä on nykyistä enemmän. Kansallisten valuuttojen merkitys vähenee entisestään. Kuluttajan tai keskivertoyrityksen kannalta muutos maksamisen nykytilaan voi olla aika pieni.

Digitaalinen keskuspankkiraha

Väitetysti reaktiona yksityisellä puolella tapahtuneeseen uusien maksujärjestelmien ja valuuttojen nopeaan kehitykseen, käteisen rahan merkityksen vähenemiseen ja toisaalta haluun torjua harmaata taloutta ja rikollisuutta, useimmat maailman keskuspankit, mukaan lukien FED ja EKP ovat alkaneet kehittää digitaalista keskuspankkirahaa (central bank digital currency, CBDC, kuten digitaalinen euro, fedcoin jne). Kehityksessä kohti täysin digitaalista valuuttaa ja maksujärjestelmää Kiina on pisimmällä. Keväällä EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde on arvioinut, että digitaalinen euro voisi olla käytössä vuonna 2025, mutta teknisesti se olisi mahdollista jo nopeamminkin. Digitaalinen keskuspankkiraha on sinänsä täysin eri asia kuin yksityiset virtuaali-/kryptovaluutat, kuten bitcoin.

Eurojärjestelmän osalta keskustelua on vauhdittanut myös huoli eurooppalaisen maksamisen autonomiasta, sillä tällä hetkellä monet suurimmat maksuvälineiden, kuten luottokorttien tarjoajat ovat kansainvälisiä yksityisiä suuryhtiöitä (eli jälleen pohditaan yksityisen ja julkisen vallan tasapainoa).

Vaikka käyttäjän näkökulmasta katsottuna keskuspankkivaluutta ei välttämättä eroaisikaan paljoakaan nykyisistä maksuvälineistä, on siinä myös piirteitä, joista on oltu huolissaan. Digieuron liikkeeseenlaskusta aiheutuvia vaikutuksia pankkien liiketoimintaan on vaikea ennustaa. Julkisuudessa on korostettu, että digitaalisella eurolla olisi mahdollisimman pieni kielteinen vaikutus pankkien liiketoimintaan. Jos mahdollisuus keskuspankkitilin käyttöön avataan yrityksille ja kuluttajille, voi niiden suosio kasvaa ja liikepankkien merkitys tilipankkeina vähetä. Liikepankkien tärkeintä liiketoiminta on kuitenkin luotonanto ja pelkkä uudenlaisen ”käteismaksujärjestelmän” tarjoaminen ei vaikuta tähän. Mikäli sen sijaan keskuspankki alkaisi myöntämään luottoja yrityksille ja yksityishenkilöille, voisi liikepankkien asema muuttua merkittävästi.

Tässä yhteydessä voi myös viitata Kiinassa käynnissä olleeseen kehitykseen ja keskusteluun yksityisten yritysten ja julkisen vallan suhteesta. Sosialisoiko siellä valtio lopulta yksityisten yritysten kehittämät innovatiiviset mobiilimaksujärjestelmät osaksi valtiollista maksujärjestelmää vai kääntyykö vaaka lopulta markkinoiden eduksi?

Keskuspankkien merkityksen kasvu sekä julkisten menojen rahoittajana, että tulevaisuudessa kenties myös yleisenä tilipankkina on jo tuonut niitä lähemmäs poliittista vallankäyttöä. Kuinka itsenäisinä keskuspankit voivat säilyä, jos kehitys jatkuu? EKP on jo ”politisoitunut”, kun se esimerkiksi aikoo osallistua ilmastonmuutoksen torjuntaan sijoituksiensa avulla ja keskuspankkien tulevasta roolista keskustellaan laajasti. Johtaisiko keskuspankkirahan nousu ennennäkemättömään vallan keskittymiseen, kuten myös pelätään?

EKP:n järjestämässä kansalaiskuulemisessa yksityisyyden suoja nousi suurimmaksi digieuroon liittyväksi huolenaiheeksi sekä kansalaisten että ammattilaisten parissa. Digitaalisen valuutan avulla keskuspankit voisivat seurata kansalaisten kulutusta ja myös ohjata talouden kehitystä hyvinkin yksityiskohtaisesti, jos niin halutaan. Toisaalta jo nyt nykyisen maksupalveludirektiivin (PSD2) myötä sähköisissä maksutapahtumissa edellytetään asiakkaan vahvaa tunnistamista. Täydellisen anonymiteetin saavuttaminen on epätodennäköistä niin lainsäädännön kuin teknologiankin näkökulmasta, eivätkä siihen lopulta pysty edes kryptovaluutat. Mitä asiakkaiden henkilötietojen ja maksuihin liittyvien maksutapahtumatietojen suojaamiseen tulee, niihin todennäköisesti sovellettaisiin myös eurooppalaista tietosuoja-asetusta (GDPR). Suomen pankin Euro ja Talous -blogissa 19.5. esitetään: ”Koska digitaalisen euron liikkeeseenlaskijana toimisi keskuspankki, jolla ei olisi liiketaloudellista syytä jakaa palveluiden käyttäjien tietoja muille tahoille, sen käyttöön liittyvä data saattaisi olla paremmin suojattua.”

Yksityiset virtuaali- ja kryptovaluutat

Virtuaalivaluuttojen synnyn ja suosion nähdään olleen yhtenä syynä keskuspankkien intoon käynnistää omia digirahahankkeitaan. Vuonna 2017 mukaan tuli Yhdysvalloissa myös merkittävä kaupallinen yritys, kun Facebook aloitti kehittää omaa stable-coin -tyyppistä Libra/Diem -valuuttaa.

Virtuaalivaluutoista tunnetuimpia ovat kryptovaluutat. Erilaisia kryptovaluuttoja on tällä hetkellä jo arviolta 10 000 ja niistä tunnetuin on tietenkin bitcoin. Osa virtuaali- ja kryptovaluutoista perustuu vertaisuuteen (peer-to-peer) kun taas toisissa on jokin keskuselin, joka hallinnoi maksujärjestelmän toimintaa.

El Salvador ilmoitti hiljattain hyväksyvänsä ensimmäisenä maana bitcoinin laillisena maksuvälineenä ja muutamissa paikoissa on mahdollista maksaa pieniä ostoksia bitcoinilla. Tästä on silti hyvin pitkä matka siihen, että kryptovaluutta kelpaisi arjen maksuvälineeksi ja palkanmaksuun. Kryptovaluutat aiheuttavat päänvaivaa myös veroviranomaisille.

Tiellä on myös teknisiä ongelmia. Bitcoineilla tehtävät maksut ovat tällä hetkellä merkittävästi kalliimpia (mediaanihinta 20 USD/transaktio) ja hitaampia (n. 10 min) kuin tavallisilla maksujärjestelmillä. Transaktioiden nopeus on hidastunut sitä mukaa kun maksujen määrä on kasvanut ja bitcoinin rakenteen soveltuminen suurempaan transaktioiden määrään on kyseenalaistettu. Järjestelmää kuitenkin kehitetään aktiivisesti, eikä viimeistä naulaa bitcoinin arkkuun ole naulattu, vaikka tätä on povattu jo pitkään. Samoin uudemmilla kryptovaluutoilla maksujärjestelmän toimivuuteen on kyetty kiinnittämään enemmän huomiota. Kryptovaluuttojen perustana olevasta teknologiasta lohkoketjut ovat uusi matemaattis-teknologinen innovaatio, jota optimistisimmat ovat pitäneet internetin veroisena yhteiskuntia ravistelevana teknologiana, jolla nähdään monia potentiaalisia käyttökohteita.

Lohkoketjut ovat luoneet mahdollisuuden luoda vertaisuuteen perustuvia hajautettuja luottamusjärjestelmiä, jossa ei ole minkäänlaista valvovaa keskustahoa.

Tästä riippumatta virtuaalivaluuttojen(kaan) takeena ei ole yhtään mitään, paitsi luja usko ja luottamus tuotteeseen, sitä ylläpitävään tiedonsiirtojärjestelmään (tietoverkkoinfrastruktuuriin, sähköön, ym.) sekä toisilleen tuntemattomien osapuolten väliseen sopimukseen, että ne säilyttävät arvonsa ja ovat jossain vaihdettavissa hyödykkeisiin tai toiseen maksuyksikköön.

Kaikki maksujärjestelmät ja maksuvälineet vaativat ylläpitäjän

Kaikki maksujärjestelmät ja maksuvälineet vaativat ylläpitäjänsä. Bitcoinien olemassaolo perustuu siihen, että järjestelmää ylläpitävillä louhijoilla (olivat ne sitten yksityishenkilöitä, yrityksiä, tai valtioita) on taloudellinen kannuste jatkaa maksujärjestelmän ylläpitoa eli ns. louhintaa, joka kuluttaa paljon tietokonetehoa ja sähköä ja jolla on siksi myös kustannus. Mikäli kannusteet järjestelmän ylläpitoon tai kiinnostus kryptovaluuttaa kohtaan katoavat, katoaa koko valuutta olemasta – mutta sama tietenkin pätee mihin tahansa valuuttaan. Viime aikoina bitcoinia on kritisoinut voimakkaimmin filosofi ja matemaatikko Nassim Nicholas Taleb: “Koska bitcoinin omistamisesta ei ole mitään yksiselitteistä hyötyä, jos odotamme, että missä tahansa pisteessä tulevaisuudessa sen arvo on nolla, kun louhijat ovat kadonneet, teknologia vanhentunut tai tulevat sukupolvet siirtyneet muihin vastaaviin ”omaisuuseriin” ja bitcoin menettää vetovoimansa, täytyy sen arvon olla nolla nyt.” (1)

Toisaalta bitcoinin maksunsiirtojärjestelmää kehitetään jatkuvasti ja myös kannustinongelmaan on pyritty kiinnittämään huomiota. Sitä, milloin jokin virtuaali- tai mikä tahansa muu valuutta saavuttaa pisteen, josta kierre kohti nollaa käynnistyy, on mahdoton ennakoida, koska prosessiin vaikuttaa niin monta hallitsematonta psykologista ym. tekijää (vrt. hyperinflaatio).

Joiltain osin korkean yksityisyyden suojan vuoksi kryptovaluuttaa voidaan käyttää myös rahanpesuun tai muuhun rikolliseen toimintaan, joka hyötyy käteiseen verrattavasta anonyymista maksuliikenteestä. Toisaalta myös bitcoinilla tehtyjä siirtoja on onnistuttu jäljittämään. On myös arvioitu, että bitcoinien omistus keskittyy ajan myötä aivan samalla tavalla kuin muunkin omaisuuden, ellei jo ole – ja sitä taas on käytännössä mahdoton tietää.

Yleisesti ottaen, mitä uusiin valuuttainnovaatioihin tulee, teknologian kehittyessä tietyn hetken innovaatioiden varaan rakentuvat valuutat (samoin kuin muukin omaisuus) tuppaavat menettämään arvonsa. Sen, joka jotain haluaa omanaan säilyttää, täytyy juosta pysyäkseen edes samassa paikassa…

Peruutus kansallisvaluuttoihin?

Euroopan talous- ja rahaliittoa ja euroa on paljon kritisoitu mm. siitä, ettei yhteisvaluutta voi toimia ilman yhteistä finanssipolitiikkaa. Eurojärjestelmän purkamista ja paluuta kansallisiin valuuttoihin on pidetty esillä joissain piireissä jo vähintään eurokriisistä alkaen. Onpa järjestetty jopa kansainvälinen kilpailu parhaasta ideasta euron korvaajaksi. Kansallisiin valuuttoihin ja niiden rinnalla ECU-korivaluuttaan palaaminen on yksi sosiaalisessa mediassa varsin paljon huomiota saanut suomalainen ehdotus.

Vaihtoehtojen esilläpito voi olla hyödyllistä ja joskus myös poliittisesti tarkoituksenmukaista, mutta käytännössä järjestelmän purkaminen vaikuttaa miltei mahdottomalta ja ajatukset lienevätkin lähinnä kansalaiskeskustelua. Siitä, mitä Frankfurtissa tai Brysselissä euron tulevaisuudesta lopulta ajatellaan, emme voi tietää paljoakaan.

Kuten on sanottu, euroalue on jumissa: eteneminen kohti aitoa liittovaltiota on toistaiseksi ollut poliittisesti mahdotonta ja peruuttaminen takaisin on mahdotonta käytännössä – yhtä lailla ennen kaikkea poliittisista syistä! EU:n elpymisväline vei unionin pitkäaikaisia tavoitteita finanssipoliittisesta unionista useammankin piirun eteenpäin ja tällä tyylillä jatkettaneen: kriisien kautta ja hivuttaen.

Euroalue on jumissa: eteneminen kohti liittovaltiota on toistaiseksi ollut poliittisesti mahdotonta ja peruuttaminen takaisin on yhtä mahdotonta – ennen kaikkea poliittisista syistä

Mutta jos solmua ei saa auki, eikö koko järjestelmän velkavuorineen voisi vaan unohtaa ja siirtyä elämässä eteenpäin uuteen rahajärjestelmään? Teknisesti se olisikin aivan mahdollista, mutta kysymys on erittäin poliittinen: kenen velat annetaan anteeksi ja kenen ei, jne.

Paluu hyödykevaluuttoihin?

Myöskään pohdinnat paluusta klassiseen jalometallikantaan (kulta, hopea) eivät ole ainakaan kansainvälisessä (populaari)keskustelussa kadonneet minnekään. Huhuillaan, että tietyt maat, kuten Kiina ovat hamstranneet kultaa enemmän kuin ovat kertoneet. Toisaalta huhuillaan myös päinvastaista.

Muutamat maat, kuten Venäjä, Iran ja Kiina ovat jo siirtyneet käymään kullassa arvotettua monenkeskistä kauppaa reaalihyödykkeillä (fyysistä kultaa tarvitsee siirtää vain aika ajoin kun kauppatase ”settlataan”), ja tämä voi myös ennakoida tulevaa dollarin jälkeistä aikaa, tai ainakin pyrkimystä siihen.

Laajamittaisemmassa kultakantaan paluussa on kuitenkin ongelmia. Myös jalometallit ovat alttiita spekulaatioille, eikä tämäkään vaihtoehto vielä vaikuta todennäköiseltä, etenkin kun hyödykepohjaiseksi valuutaksi olisi parempiakin vaihtoehtoja.

Maksujärjestelmäasiantuntija Harry Leinosen kirjoituksessa esitetään yhtenä tulevaisuuden vaihtoehtona hyödykkeisiin perustuvien korivaluuttojen nousu. Teknologinen kehitys (tiedonsiirto, mahdollisesti myös lohkoketjut) tekee ratkaisut mahdolliseksi ja digitaalinen hyödykevaluutta ei olisi nykyteknologialla vaikea rakentaa. Esimerkiksi pankkien tarjoamien arvo-osuustilien pohjalta tällaisia korivaluuttoja ja niihin pohjautuvia maksujärjestelmiä voisi syntyä markkinaehtoisesti. Kun valuutat koostuisivat todellisista omaisuuseristä, inflaatio ilmiönä käytännössä lakkaisi olemasta.

Kulta ja hopea päätyivät ihmiskunnan varhaishistoriassa maksuvälineeksi ja arvon säilyttäjäksi eräänlaisen ”markkinaprosessin” kautta (ilman mitään julkisen vallan päätöstä) niiden ominaisuuksien ja harvinaisuuden vuoksi. Digitaalinen hyödykevaihdanta sisältäisi tässäkin mielessä joitain samoja elementtejä jalometallikannan kanssa. Siitä taas, mikä vaikutus kultakannalla, halvalla lainarahalla ja inflaatiolla ja sen torjunnalla on historiassa ollut talouden dynamiikkaan ja toimeliaisuuteen, vallitsee hyvin monenlaisia näkemyksiä.

Globaalia ja/vai paikallista?

Digitalisaatio voi edesauttaa paitsi globaalien, myös pienempien paikallisvaluuttojen paluuta. Tämä tilanne tavallaan vastaisi 1700-luvun Yhdysvaltoja, missä kaikki pankkitoiminta oli paikallista (free banking). Tuolloin asiakassuhde perustui henkilökohtaiseen luottamukseen, mutta esimerkiksi paikallisessa pankissa luottamuksen (luottotiedot) menettänyt henkilö saattoi kuitenkin aloittaa uudelleen jossain muualla. Erilaisia paikallisvaluuttakokeiluja on ollut eri puolilla maailmaa, myös Suomessa asiaa tutkitaan. Useimmissa maissa yksityinen raha on nykyään kiellettyä, mutta esimerkiksi Iso-Britanniassa ei.

Yksi eräänlainen paikallisvaluutan muoto oli myös monessa maassa viime vuosiin asti laajassa käytössä ollut shekkijärjestelmä, samoin kuin erilaiset paperiset tai digitaaliset kupongit tai pisteet. Jokaisella suuremmalla kuluttajatuotteita tarjoavalla yrityksellä voi hyvin olla oma geneerinen ”rahansa” ja oma maksujärjestelmä (esimerkiksi kauppojen pisteet, lahjakortit ja lentoyhtiöiden bonuspistejärjestelmät). Tietoliikenteen tehostuttua kaikki tällaiset (varsin yksinkertaiset) järjestelmät voivat helposti olla globaaleja.

Kirjanpitovaluutaksi tällaiset ”valuutat” eivät sovellu, sillä ratkaistavaksi jää, esimerkiksi millä yksiköllä yritykset hoitavat sisäistä laskutustaan sekä missä rahayksikössä ja mihin maahan verot maksetaan. (Kiistelläänhän Suomessakin jatkuvasti siitä, miten kansanedustajien saamiin lentopisteisiin pitäisi suhtautua.)

Maailmanhistoriassa valuuttoja ja maksujärjestelmiä on siis ollut monenlaisia paikallisista ja markkinaehtoisista järjestelmistä (esim. pankkijärjestelmän synty Euroopassa tai myöhemmin USA:ssa) julkisen vallan tarjoamiin ”globaaleihin” järjestelmiin (vrt. Rooma tai USA). Nykyiset maksujärjestelmät ovat jo nyt globaaleja ja monet keskeiset järjestelmät ovat yksityisten yritysten tarjoamia. Rajat tuovat omia haasteitaan maksujärjestelmille, joten, kuten on sanottu, ainoa optimaalinen valuutta-alue on maapallo. Tämä ei kuitenkaan ole ongelmaton tilanne. Ja hyvin rakennetussa maksujärjestelmässä pystytään kyllä käsittelemään useaa valuuttaa rinnakkain ja tekemään konversioita automaattisesti.

Maksuvälineet muuttuvat maksujärjestelmien rinnalla

Rahajärjestelmän muutoksen rinnalla myös maksamisen tavat ja maksuvälineet ovat muuttuneet. Käteisen käyttö on vähentynyt merkittävästi ja mobiilimaksaminen tullut uutena korttien rinnalle. Tällä hetkellä noin 3%:lle suomalaisista mobiilimaksaminen on yleisin maksutapa, mutta muualla päin maailmaa jo vallitseva.

Maksamisen murrosta on jouduttanut etenkin yksityisten yritysten tarjoamien maksamisjärjestelmien nousu. Kiinassa, samoin kuin suuressa osassa Afrikkaa mobiilimaksaminen on edennyt hyvin nopeasti. Lähes puolet maailman yli miljardista mobiilimaksutilistä on Afrikassa, samoin yli puolet mobiilimaksujärjestelmien tarjoajista. Maksujärjestelmien kehittyminen on tuonut monien Afrikan maiden talouteen valtavasti dynamiikkaa ja nostanut myös monia köyhyydestä. Afrikkalaisissa mobiilimaksujärjestelmissä ei yleensä ole pankkia välikätenä ja mobiilimaksutilejä onkin monissa maissa jo enemmän kuin pankkitilejä.

Kiinan markkinoita hallitsee Alibaban Alipay- ja Tencent-teknologiajätin Wechat Pay-maksujärjestelmät. Maksujärjestelmistä reaaliaikaisena välittyvä tieto rahanliikkeistä on tehnyt järjestelmistä perinteisiin pankkeihin verrattuna erittäin tehokkaita. Kiinan valtio alkoikin tänä vuonna puuttua näiden yksityisten maksujärjestelmien toimintaan hyvin raskaalla kädellä. ”Ant Groupin ymmärrettiin voivan kaataa koko Kiinan pankkijärjestelmän, jos maan velkaantunut pankkisektori ei pärjäisi kilpailussa teknologisesti ja tiedoiltaan ylivertaisen, puhtaalta pöydältä aloittavan kilpailijan kanssa.” (H.S.  21.3.2021)

Maksamisen arjessa kehityssuunta on kohti biometrisia tunnisteita. Kiinassa maksuja voi paikoin jo suorittaa kasvojentunnistusteknologian avulla ja tuore uutinen on, että kansainväliset luottokorttiyhtiöt suunnittelevat PIN-koodien korvaamista sormenjälkitunnisteella. Teknologia tähän kaikkeen on jo saatavilla – meidän jokaisen taskussa.

Se, millaiseksi ”maksujärjestelmäregiimi” ja julkisen ja yksityisten järjestelmien suhde esimerkiksi Kiinassa muodostuu, jää vielä nähtäväksi.

Huolet, joita Kiinassa nähdään, ovat yhtäältä samantapaisia länsimaiden kanssa: alustayrityksien tai niiden muodostamien kartellien vallan kasvua ja pääoman kasautumista pyritään estämään. Ongelmasta vedetyt poliittiset ratkaisut sen sijaan voivat olla varsin erilaisia… Julkisen vallan ja innovatiivisen, mutta yhtä lailla potentiaalisesti monopolisoituvan yksityisen sektorin kissanhännänveto on tietenkin merkittävä osa myös esimerkiksi Yhdysvaltojen taloushistoriaa. Maksujärjestelmien osalta on hyvä muistaa, että myös luottokorttiyhtiöt, samoin kuin mobiilimaksuja tarjoavat yritykset ovat yksityisiä yrityksiä, ja Euroopasta katsottuna lähes kaikki ulkomaisia. Toisaalta Kiinan ja monien muidenkin maiden kohdalla yksi yhteinen valtiollinen digitaalinen maksujärjestelmä ja valuutta herättää merkittäviä huolia, joista lisää seuraavassa osassa.

Lue kirjoituksen osa 1: Millä maksamme tulevaisuudessa?
Lue kirjoituksen osa 3: Maksujärjestelmämonopolien riskeistä

(1) Nassim Nicholas Taleb. Bitcoin, Currencies, and Fragility. 2021

Artikkelikuva: Ndiwulira CC BY-SA 4 0 via Wikimedia Commons